Ehka tsagalla alan parantua parin viikon sairasteluputkesta, joka ei ollut kiva. Otin loppukirinkin tuossa paatin viela ottaa kunnon vatsataudin kaiken muun scheissen paalle. Mut huomenna maailma (eli pikkukyläsali) kutsuu jo! ...toivottavasti.
Kun lasten lomat alkoi, lahti tama perhe Tunisiaan, kun mina jain kuumehuuruilemaan tanne linnaan. Kavin kylla laakarissa hakemassa reseptit johonkin tautiin, mutten mene vannomaan sen laakarin papereista. (valviralle lisaa toita) Ja taalla Ranskassa laakarilla kaynti ja laakkeiden saanti tarkoittaa sita, etta on terve. Joten jouduin sitten kipeena riehumaan tuolla noiden skidien kanssa, mika ei ehka oloa kauheasti parantanut. Kun ne sitten lopulta karkasivat lampoon, katoin mina kaikki jaksot The Big Bang Theorya (ranskaksi dubbattuna, tietty), Desperate Housewivesit ja kaikkea muuta randomia. Mutten voinut vastustaa kiusausta kayda kaupassa hamstraamassa ties mita lohturuokaa ja upottauduin ostoksien kanssa sohvaan. Iltaisin oli kuumeesta ja arsytyksesta huolimatta ihanaa kuunnella musaa (huippuaanentoistolla...) ja katsoa taalta vuoren huipulta taysikuun valaisemaa merta. Mutta kylla ketutti se, etta olisin vihdoin voinut lahtea tonne ihmisten ilmoille ja tehda jotain. This is called Saara luck.
Taalla tuli aivan yhtakkia syksy. Lehdet putosi silmissa puista ja piti ruveta kaivamaan huppareita jostain kaapin peralta, kunnes totesin, etta ne hupparithan tais jaada (tai tulla jatetyksi) Suomeen. Hups. Syksy tassa perheessa tarkoittaa myos oliivinkeraysviikonloppua. Joten kun hain perheen lentokentalta (joka on sitten tarina erikseen) aloitettiin puiden haravointi. Oli hiukan upside down fiilis siina ja hartioihin koski. Ja lopulta kun turhautti niin pahasti, ettei oksiin ylettanyt, kiipeilin puihin ja yritin uudestaan. Vaaralista puuhaa. Oli aika liian monta lahelta piti -tilannetta. Mutta mikas siina, kun 540kg oliiveja tuli tasta naiden pihalta. Not bad! (ja vahan harmittaa, kun en saanut kuvia lopputuloksesta...) Ei tosin ihan vaan taman perheen kesken niita keratty, oli taalla perhetuttuja jeesaamassa myos. Ja lapsia. Joita ma yllattaen paadyin vahtimaan. Hei en ma tullu tanne pitaa paivakotia, 6 kauhukakaraa kerralla on ihan liikaa mun hermoille!
Lauantaina juhlittiin oliivitaivalta syomalla lammas. Tai musta tuntuu, etta ma soin siita suurimman osan, "aikuiset" ne keskittyi sitten alkoholiin. Mutta oli se kieltamatta hiukan random, kun pihalla pyorii tulen paalla lammas. Illemmalla oli jokseenkin koomista kuunnella taman perheen isan selityksia omenapiirakan leikkaamisesta ja verhojen laskemisesta. (joka taalla tapahtuu sahkoisesti nappeja painamalla.) Ja myohemmin perheen aiti tuli myos kiittelemaan, kuinka ihana ja avulias olen ollut - tieda sitten alkoholin osuutta siihenkin. Seuraavana paivana sainkin sitten aikamoisen vatsataudin ja halusin kuolla. Lupasin kayda kirkossa joka sunnuntai, jos se kipu menis ohi. Meni se sitten lopulta ja nyt ma nauran, etta hahahaa, pidin sormet ristissa kun kirkkoja menin lupailemaan.
Mutta tahan vliin kerron teille tarinan siita, kun Saara meni hakemaan host-perhettaan lentokentalta. Ensinnakin liikenteessa on huvittavaa huomata, kuinka sita ranskalaistuu paiva paivalta enemman. Arrapaat lentelee aika helposti ja tootti soi melkein radion tahtiin. Mutta taalla hitaat tulee lytatyksi, kirjaimellisesti! Toissa viikolla perheen kolmannen auton rengas puhkesi, kun piti vaistaa yhta hurjapaata vastaantulevalta kaistalta. Onneksi ma en ollut ratin takana. Mutta asiaan, tiesin siis kylla, minne mun kuuluu ajaa ja mista kaantya (liikennemerkitkaan taalla ei ole ihan selkeimpia saati sitten liikenne itsessaan). Ajelin 'rauhallisesti' kohti lentokenttaa, kunnes hups, missasin liittyman ja jatkoin motaria. Ja siina vaiheessa tuli pieni paniikki. Ei voinut muuta kuin jatkaa eteen pain (vaikken olisi ihmetellyt, jos joku ranu olis kesken motaria tehnyt uukkarin, lutta niin seko en viela ole) ja ihmetella. Otin sitten suunnaki Grenoblen ja se motari jatkui ja jatkui. Ja jatkui ja jatkui. Olin lahtenyt ihan hyvissa ajoin, mutta tais sekin aika menna hukkaan. Ajelin sita motaria varmaan sellaset 20minuuttia eteenpain 120km/h kunnes vihdoin, VIHDOIN tulin johonkin pikkukylaan, jossa oli liikynneympyra. Ja matka takaisin alkoi. Ajoin aika reippaasti ylinopeutta syke jossain miljoonassa keskella ei mitaan. Maisemat tosin oli aika mahtavat, suoraan sanottuna uskomattomat. Olin paassyt jo takaisin Nizzan alueelle, kunnes eksyin sinne liikenteeseen ja repesin aika pahasti keskella jotain risteysta. Eksy nyt Ranskaan. Tilanne oli vaan jotenkin koominen. Lopulta kuitenkin loysin kuin ihmeen kaupalla reitin lentokentalle ja paadyin viela odottamaan perhetta yli puol tuntia!!! Mutta se seikkailu oli aika kuumottava. En kylla ymmarra miksi, mutta oli nyt vaan.
Eipa talla eraa mulla muita uutisia! Jatkan lasten merkkivaatteiden pyykkaysta ja juustojen ja pullien hotkimista kattoessani kaikkea dubattua. Ehka jossain vaiheessa saan jotain hyodyllista tai hauskaa aikaseksi, ehka en. Mutta mulle saa kirjoitella, soitella, skypetta tai kirjottaa pullopostia. Kaikki kay!
à bientôt tout le monde!
Saara
ps. Anteeksi, etta naa mun blogitekstit on niin luvattoman tylsia, mutta en naiden koneella saa liitettya naihin mitaan kuvia tai edes linkkeja. Yaah.
maanantai 5. marraskuuta 2012
tiistai 23. lokakuuta 2012
Skype me maybe!...ja muita sattumuksia.
Juuuuuu, uskokaa tai alkaa, sain vihdoin jà viimein skype-tilin vasattya! So go and find sarppasen, then call me maybe!
Mutta elama taalla ei ole muuttunut mitenkaan suuresti sites viime kerran. (Tosin tanaan sain kuulla kammottavan uutisen, etta Jack Sparrownen on tavoittamattomissa!! </3 Joten mitas muuta kuin suklaata jà juustoja naamariin, en tieda voiko mun elama taalla jatkua ollenkaan. Ohh.) Perheenvaihtoon olen edelleen hyvin tyytyvainen.
Eilen telkkaria tuijottaessani totesin, etta hei. Mahan olen Ranskassa! Kai se on parempi tajuta myohaan kuin ei milloinkaan..? Tuntuu vaan jotenkin hassulta, olen ollut taalla nyt reilut 7viikkoa (joista vasta reilun yhden taalla kartanossa), mutta ihan kuin olisin ollut taalla aina? Hirveasti kaikkea uutta vaikka kaytannossa mitaan jannaa ei olé tapahtunut. Mutta sarjassamme "nain voi kayda vain jà ainoastaan Saaralle"; olin viime lauantaina nykyisen perheeni lasten kanssa uimassa taalla Valbonnessa, joka tosiaan on ihan reilun matkan paassa Golfe Juanista. Lapset jatin rauhassa (jà luvan kanssa, don't worry) riehumaan lastenaltaaseen, kun ma menin pitkasta aikaa uimaan, siis niinku oikeesti. Ja enkos ollut uinut kuin minuutin ja naen tutulta nayttavan miehen. Voi paska. Edellinen kauhuperheeni oli paattanyt tulla sitten juuri samaan aikaan saastuttamaan uimahallin vesia. Siis ihan tosi. WTF?
À) miten ihmeessa ne kykenee saamaan lapset niin kauas kotoa ilman kauheita kriiseja (tai ehka kriiseja matkanvarrella olikin, who knows.) b) miksei ne menneet Antibesin uimahalliin, joka on heilta noin 5minuutin matkan paassa? c) miten ihmeessa perheen isa oli valmis maksamaan kaikki nelja sisaan, koska halpa uimahalli se ei ole... Ja viela d) miten noin voi vaan kayda?!
Alkupaniikkien jalkeen paatin vaan olla pysahtymatta, mutta kylla mut taidettiin huomata. Sen perheen aiti tuli nimittain uimaan viereiselle radalle. Enka pystynyt uimaan puoltatoista tuntia putkeen...mutta eipa nekaan tulleet moikkaamaan! :D mutta voitte vaan kuvitella mun paniikin - sanoin niille meinaa lahtiessa, etta menen asumaan kaverin luokse Cannesiin ja luulen, ettei au pairina oleminen ole mua varten. Ja sitten kuljen niiden ohi kahden lapsen kanssa... Mietin kylla kuumeisesti, mita sanoisin niille, jos tulisi tilanne, jossa olisi pakko esittaa yllattynytta ja vaihtaa kuulumisia. Pukkarissa (joka oli yhteinen miehille ja naisille) lukittauduin vaatteidenvaihtokoppiin, kunnes oltiin kaikki valmiita lahtemaan. Oli kieltamatta aika kuumottava uintireissu! Ja olkapaankin sain taas kipeeksi.
Asiasta kukkaruukkuihin. Saa taalla on alkanut nayttaa syksyisia merkkeja ja hurjia ukkosia. Erton-koira kuin ruutana, pelkaa ihan hulluna ja rupee itkemaan suloisesti. Olen tehnyt varsin jannittavia loydoksia taalla talossa, ja luulen, etta kylppareiden maara jaa tahan kuuteen loytoon. Viinikellari oli positiivinen yllatys ja voi jestas oon kuolannut perheen aidin vaatehuoneessa, joka on pyykkituvan yhteydessa (jossa pesen lasten Kenzo, D&G, Prada ja Lacoste -vaatteita). Kaikki maailman kenkamerkit Jimmy Choosta C. Louboutainiin plus kaikkea muuta kivaa. Ja sitten mina hengaan taalla uskollisena lavi-paidoilleni ja verkkareilleni. 8-vuotias tytto kysyi multa, enko ma ikina pue paalle muuta kuin yopuvun? Enpa kai. Hahaaa.
Eipa muuta jannaa talla eraa! Yritan selvita mun sparrow-kriisista, mutta en kylla nae enaa minkaanlaista motivaatiota tapattaa itteani pump-step comboissa. Yhyy. (Ja viime viikolla sain yksityisen step-tunnin, ha ha ha ja viela kerran ha! Tosin mun mokailuista siella ei puhuta...) Nyt sekin muisto on menettanyt hohtonsa :( mutta kaikenlaisia muita jannia juoruja tuolla salilla kuulee! Vahan eri meininki taalla...here everybody talks, starting with whispers...
À bientôt mes chers amis,
Saara
tiistai 16. lokakuuta 2012
La belle vie!
Heipa hei taalta uudesta kodistani, joka ei ole ollenkaan hassumpi. Marmorikylpparini on isompi kuin koko edellinen huoneeni ja telkkarin lisaksi on noin 890 elokuvaa katsottavana. Tanaan olin ottamassa nokosia tuossa poolilla kahden ihanan koiruuden, Erton & Bambise, kanssa. Ei hullumpaa, kelpaa lokakuuksi.
Lahdin siis kauhuperhetta karkuun sunnuntai-iltana. Saakin enteili lahdonmerkkeja. Taytyy sanoa, etta sellaista myrskya en ole ikina, ikina nahnyt - edes Borneolla! Myonnan etta melkein pelotti. Melkein. Menin iltapaivalla salille karnevaaliteemailemaan pilvettoman taivaan alla, mutta takasin tullessa vetta tulla kuin hanasta. Joten vaihdoinpa takaisin combatvaatteisiin ja lahdin juoksemaan paljain jaloin keskella hurjinta myrskya herattaen taas huvitusta ranskisten keskuudessa. Pari paivaa sitten, kun kavelin shortseissa ja topissa hakemaan lapsia, vastaan tuli pariskunta toppatakeissa, eika olleet muuten ainoita... mutta meikalainen hikoili siina auringonpaisteessa.
Anyway, salilla oli sunnuntaina taas tays meno paalla. Sh'bammiin piti pukeutua Disney-teemalla, ja mina menin Woodyna, tietenkin. (Toy story 4evah!) Eihan bammailysta tullut mitaan, mutta hauskaa oli ja lopuski vedettiin sitten crêppeja naamariin. :) Ja olen paattanyt pitaa tuon salin kortin, vaikka taalta linnasta onkin sinne matkaa yli 25min suuntaansa. Mutta en voi jattaa sita paikkaa, no way!
Huonoa tassa paikassa on tosiaan sijainti kaikkeen elamaan nahden. Eilen kun ajoin kauppaan, lahelta piti -tilanteita oli liikaa ja mun syke oli avaruudessa. Adrenaliini virtaa ratin takana, jepjep... joten tanaan salille ajaessa musta tuntui, etta treenit olisi jo treenattu, kun jalat painoi niin paljon. Hahaa. Mut tan jalkeen Suomessa on helppoa ajaa.
En saa talle tekstille nyt oikein paata enka hantaa. Mutta kaiken kaikkiaan voin sanoa, etta tata talta Ranskan reissulta lahdin mita luultavimmin hakemaan! Helpottaa kummasti, kun saa omaa rauhaa ja tilaa. Ja lapset taalla, ma jopa pidan niista! ;) Ne suostuu syomaan muutakin kuin vaan valmisruokia, itse asiassa taa perhe pitaa kovasti hyvasta ruuasta. Joten nyt on paineita! Auttakaa mua keksimaan joitain resepteja, 5 kertaa viikossa pitaisi kehitella jotain jannaa ja maistuvaa... Kaikki ideat otetaan vastaan!
Hankalaa kuitenkin on se, etta sosiaalisen elaman luominen on yha aika challenge. Mutta nyt voin sentaan riehua ihanien koirien kanssa (tosin ne on paremmin koulutettuja kuin mina, joten nehan ei riehu) ja leikkia mun hyperpuhelimella, josta en kylla ollenkaan pida. Hahaa, en ole tehty nykyaikaa varten! Anyway, jos jotain supertarkeaa tulee (ja miksei ei-niin-tarkeaakin) numeroni on +33648702023! Ja kohta mut tutustutetaan myos skypeen. Believe it or not.
Nyt kuitenkin mentava pohtimaan, mita suuhunpantavaa sita laittaisi illalla tyttoporukalle! (koska perheen isa on vaihteeksi matkoilla)
à bientôt mes amis,
Saara
P.S. Mun blogin innoittaja yllatti mut aika pahasti. Ask for more information if needed.
Lahdin siis kauhuperhetta karkuun sunnuntai-iltana. Saakin enteili lahdonmerkkeja. Taytyy sanoa, etta sellaista myrskya en ole ikina, ikina nahnyt - edes Borneolla! Myonnan etta melkein pelotti. Melkein. Menin iltapaivalla salille karnevaaliteemailemaan pilvettoman taivaan alla, mutta takasin tullessa vetta tulla kuin hanasta. Joten vaihdoinpa takaisin combatvaatteisiin ja lahdin juoksemaan paljain jaloin keskella hurjinta myrskya herattaen taas huvitusta ranskisten keskuudessa. Pari paivaa sitten, kun kavelin shortseissa ja topissa hakemaan lapsia, vastaan tuli pariskunta toppatakeissa, eika olleet muuten ainoita... mutta meikalainen hikoili siina auringonpaisteessa.
Anyway, salilla oli sunnuntaina taas tays meno paalla. Sh'bammiin piti pukeutua Disney-teemalla, ja mina menin Woodyna, tietenkin. (Toy story 4evah!) Eihan bammailysta tullut mitaan, mutta hauskaa oli ja lopuski vedettiin sitten crêppeja naamariin. :) Ja olen paattanyt pitaa tuon salin kortin, vaikka taalta linnasta onkin sinne matkaa yli 25min suuntaansa. Mutta en voi jattaa sita paikkaa, no way!
Huonoa tassa paikassa on tosiaan sijainti kaikkeen elamaan nahden. Eilen kun ajoin kauppaan, lahelta piti -tilanteita oli liikaa ja mun syke oli avaruudessa. Adrenaliini virtaa ratin takana, jepjep... joten tanaan salille ajaessa musta tuntui, etta treenit olisi jo treenattu, kun jalat painoi niin paljon. Hahaa. Mut tan jalkeen Suomessa on helppoa ajaa.
En saa talle tekstille nyt oikein paata enka hantaa. Mutta kaiken kaikkiaan voin sanoa, etta tata talta Ranskan reissulta lahdin mita luultavimmin hakemaan! Helpottaa kummasti, kun saa omaa rauhaa ja tilaa. Ja lapset taalla, ma jopa pidan niista! ;) Ne suostuu syomaan muutakin kuin vaan valmisruokia, itse asiassa taa perhe pitaa kovasti hyvasta ruuasta. Joten nyt on paineita! Auttakaa mua keksimaan joitain resepteja, 5 kertaa viikossa pitaisi kehitella jotain jannaa ja maistuvaa... Kaikki ideat otetaan vastaan!
Hankalaa kuitenkin on se, etta sosiaalisen elaman luominen on yha aika challenge. Mutta nyt voin sentaan riehua ihanien koirien kanssa (tosin ne on paremmin koulutettuja kuin mina, joten nehan ei riehu) ja leikkia mun hyperpuhelimella, josta en kylla ollenkaan pida. Hahaa, en ole tehty nykyaikaa varten! Anyway, jos jotain supertarkeaa tulee (ja miksei ei-niin-tarkeaakin) numeroni on +33648702023! Ja kohta mut tutustutetaan myos skypeen. Believe it or not.
Nyt kuitenkin mentava pohtimaan, mita suuhunpantavaa sita laittaisi illalla tyttoporukalle! (koska perheen isa on vaihteeksi matkoilla)
à bientôt mes amis,
Saara
P.S. Mun blogin innoittaja yllatti mut aika pahasti. Ask for more information if needed.
lauantai 13. lokakuuta 2012
Les Jardins Secrets (tai ei sittenkaan ihan niin salaisia...)
Kavelin tanaan kersojen judotunnin aikana tuolla kukkuloilla ihmettelemassa maailmaa ja ottamassa (tai yrittamassa ottaa) kuvia unelmataloista siella. Jumituin niin pahasti, etta myohastyin judotunnin lopusta ja itkukos siita tuli. Halla valia, ma lahden menemaan ylihuomenna! Mutta asiaan, kuvat ei ihan onnisteet, kiitos niiden yliturvallisuusporttien. Kateni eivat olleet tarpeeksi pitkat ylittaakseen ne kaikki piikkiaidat. (enka aina ollut tarpeeksi nopea, kun paikalle tuli muita ohikulkijoita...) Parille pihalle paasin pujahtamaan ja oishan siita tullut putkakeikka, jos joku olisi mut kiinni saanut. Hih! Personal space taalla on olematon esimerkiksi salilla tai kauppajonoissa, mutta auta armias kuinka taalla varjellaan omaa tonttia!
 |
| Varsin idyllinen ranskis jardin |
 |
| Tuolla ihan paassa jossain asuu Johnny Depp. (jos oisi photoshop, ympyroisin sen kohdan punaisella ja kirjoittaisin 'target') |
 |
| Ranskalaiset tiet eivat ole ina siina parhaimmassa kunnossa. Lisahaastetta teiden kiemurtelun lisaksi tuo niiden varsin huomattavat korkeusvaihtelut. Taloudellinen ajaminen Ranskassa on kaiken taman takia (myos muiden kulttuuripiirteiden takia) taysi vitsi. |
 |
| Paras paikka kayda viinirypalevarkaissa! Tontin omistaa joku ikivanha pariskunta, joten jos on nopea jaloistaan, ehtii karkuunkin. |
 |
| Tama tontti on ollut tyhjillaan kuulemma ikuisuuden! (autotkin alkaa maatua...) Kuka lunastaisi tan mun kanssa ja pistais paikan taas kukoistamaan? :) Ei sielta naa kuin koko Nizzan ja kirkkaalla saalla Monacoon asit. |
 |
| Something spooky. |
 |
| Tama oli oikein kivan oloinen kotikontu! Meinasinkin jaada kaksi kertaa auton alle yrittaessa saada siita hyvaa kuvaa. But it was worth it! |
 |
| Ja no tota noin. Tassa on mun huone, jossa olen majaillut viimeiset 6 viikkoa. Jalat menee vahan sangyn laidan yli ja muutenkin liikkumatilaa on rajallisesti... Mutta tama vain sen takia, etta voitte parin viikon paasta verrata tata uuteen majaani! ;) |
Tallaista siis tanaan! Olo on ollut ihmeen paljon iloisempi viimeiset paivat - tieto paremmasta tulevasta selkeasti helpottaa! Olenkin yot viettanyt kuunnellessa Florencea, Lana del Rayta, Lykke Lita, Laura Marlingia ja ihania soundtrackeja ja syonyt itseni ahkyyn kaikkea allottavaa, kun lapset olen saanut nukkumaan. Ja jos tosi tylsaa tulee, niin aina voi stalkata facbookista lihaksikkaita ranskismiehia? Ei oo mun vika, jos ne lisaa kerta minut kaverikseen, eika toisin pain!!! Palailen pian asiaan uusine ideoineni (ja toivottavasti kuvien kanssa myos).
Siihen asti, je vous fais de gros bisous - vous me manquez énormément!
À bientôt,
Saara
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Au revoir ja bonjour!
Se olisi sitten adios Golfe Juan ja terve Valbonne!
Paasen siis vihdoin karkuun tata paperiseinaista, limalattiaista ja kolkkoa kerrostaloasuntoa ja sen sisalla asuvaa raivostuttavaa, epakaytannollista ja etenkin aanekasta perhetta karkuun. Ihanaa kun voi vihdoin lopettaa salaa uuden perheen ettimisen ja ihanaa etenkin tietaa, ettei mun tarvitse kestaa taalla enaa kuin 4 paivaa! Ja kaiken lisaksi vanhemmat lahtivat molemmat tanaan Hong Kongiin ja palaavat vatsa sunnuntaina, joten aika rauhassa saan viimeiset paivat taalla viettaa. (tai rauhassa ja rauhassa, tama 10-vuotias poikasopraano ei tunne sanaa silence.)
Uusi perheeni on siis Valbonnesta, noin 20-30 minuutin ajomatkan paassa tasta nykyisesta sijainnistani. Loysin perheen profiilin sattumalta netista ja lahtin mailin olemassaolostani, enka tiennyt viela yhtaan, missa he asuivat. Sain vastauksen nopeasti ja sunnuntaina tapasinkin heidat salaa viereisessa satamassa (aika James Bond -toimintaa). Istuttiin kahville perheen isan, aidin ja kahden tyttaren kanssa (ikaa niilla myos 8 ja 10) ja siina tuli heti parempi fiilis, kaikki ranskisperheet ei ehka olekaan samanlaisia! Ja tama nykyinen ja tuleva perheeni ovatkin kuin yo ja paiva.
He kutsuivat minut heti kaymaan katsomaan kotiaan, josko paikka miellyttaisi mua. Joten kaveltiin autolle, joka oli sitten aika massiivinen Porsche Cayenne. Ja lahdettiinpa kruisailemaan kunnes pian loysin itteni 4-metrisen sahkoportin edesta. Pihan puolelle paastessa mun suu loksahti auki - Monaco-efekti! Maisema ensinnakin on aivan omaa luokkaansa. Valtavan jyrkanteen (tai rinteen tai tunturin tai mika lie, en tieda) kukkulalla sijaitseva hehtaaritontti on aika eri kuin tama tunkkainen koppero. Aloitettiin kierros talon sisalta. Paaovella odotti valvontakamerat ja ties mitka halytinsysteemit. Ja kaksi aivan superihanaa koiraa! Oioioi, Saara likes! Talo oli iso. Ja siella oli huoneita. Ja huoneiden peraan huoneita. Ja apua. Inhottavaa, kun en loyda sanoja sille paikalle! Taytynee sinne paastessa pikapikaa ottaa salakuvia. (koska noilla turvasteemeilla en usko, etta perhe edes haluaa kuvia talostaan ulkopuolisille, hihihi...) Minulle olikin sitten varattu oma kerros. Oh thank god. Ei tarvitse enaa todistaa vanhempien villeimpien fantasioiden toteutusta, toisin kuin taalla. (En todellakaan ymmarra, etteiko vanhemmat mukamas tajuaisi, etta niiden sanky on juuri mun seinaa vasten ja ilmastointikanavakin taka viela paremman ja hiljentamattoman aanentoiston.) Mutta mulla tuli sellanen fiilis, etta olisin palannut Borneon viiden tahden hotellihuoneeseeni! Ja kerroksessani on oma pyykkitupa ja ja ties mita muuta, joten nyt saanen pesta pyykkini milloin haluan, jihuu! En voi olla toistamatta, nakisittepa sen huushollin.
Istuttiin sitten viinilasillisten aareen juttelemaan mun elamasta niiden perheessa. Lasten kanssa mun on puhuttava englantia, but that shouldn't be a problem. Meininki vaikutti hurjan pljon rennommalta ja reilummalta kuin mita tahan asti olen Ranskassa elanyt. Pieni miinus toki on se, etta olen siella vielakin kauempana elamasta ja sen merkeista. Mutta minulle annetaan oma auto kayttoon, joten paasen jotenkin ehka johonkin. (mutta uskokaa tai alkaa, bensa taalla on kalliimpaa kuin suomaassa!) Harmittaa myos ehka, etta lopetan mita luultavimmin pakosta tuolla salilla kaymisen, en viitsisi joka kerta ajaa puoli tuntia suuntaansa... saas nyt nahda. Coachit on kuitenkin niin ihania (ja kuumia) ja meininki ihan paatonta, etta hauskaa on aina! Haha, nykyiselle perheelleni vahan huonompi juttu, kun jattivat sinne 200euron pantin, etta maksan joka kuukausi mun jasenyyden... joten jos en enaa menekaan sinne, jaa perheen aiti aika pahasti miinukselle. Mutta ma olen paattanyt olla välittämattä! Ja yksia asia viela, jota on ihana paasta karkuun, on taman perheen isan kommentit (jota on ollut varsin vaikea katsoa silmiin viimeisten yoepisodien jalkeen). Mulla on kuulemma varsin pitkat jalat ja olen kuulemma ihailtavan lihaksikas (excusez-moi..?!) seka valtavan mielenkiintoinen. Tuota joo, no kiitos. Samaa ei tosin voi sanoa sinusta. Eli morrjens.
Ja tosiaan, perheelle kertominen, etta ma lahden huitelemaan, ei ollut mitenkaan helppoa, vaikka naa onkin ihan perseesta. Kaikenlaisia tarinoita kehittelin ja onnistuin valttamaan suurimmat kriisit. Joten lahden taalta ilman sen suurempia riitoja - toivottavasti. :D Sunnuntai-iltana tai maanantaina odottaa Porsche-kyyti yksitysempaan elamaan, jesss.
Mitaan sen jannempaa kerrottavaa ei nyt olekaan, uuden osoitteeni ilmoitan heti, kun sen saan, jotta minulle voi lahettaa kauniita ajatuksia ja ksylitoljuttuja postissa! Ja kuvia laitan heti kun kykenen. (jos sita ei ole tehty taysin mahdottomaksi...)
À bientôt tout le monde!
Saara
Paasen siis vihdoin karkuun tata paperiseinaista, limalattiaista ja kolkkoa kerrostaloasuntoa ja sen sisalla asuvaa raivostuttavaa, epakaytannollista ja etenkin aanekasta perhetta karkuun. Ihanaa kun voi vihdoin lopettaa salaa uuden perheen ettimisen ja ihanaa etenkin tietaa, ettei mun tarvitse kestaa taalla enaa kuin 4 paivaa! Ja kaiken lisaksi vanhemmat lahtivat molemmat tanaan Hong Kongiin ja palaavat vatsa sunnuntaina, joten aika rauhassa saan viimeiset paivat taalla viettaa. (tai rauhassa ja rauhassa, tama 10-vuotias poikasopraano ei tunne sanaa silence.)
Uusi perheeni on siis Valbonnesta, noin 20-30 minuutin ajomatkan paassa tasta nykyisesta sijainnistani. Loysin perheen profiilin sattumalta netista ja lahtin mailin olemassaolostani, enka tiennyt viela yhtaan, missa he asuivat. Sain vastauksen nopeasti ja sunnuntaina tapasinkin heidat salaa viereisessa satamassa (aika James Bond -toimintaa). Istuttiin kahville perheen isan, aidin ja kahden tyttaren kanssa (ikaa niilla myos 8 ja 10) ja siina tuli heti parempi fiilis, kaikki ranskisperheet ei ehka olekaan samanlaisia! Ja tama nykyinen ja tuleva perheeni ovatkin kuin yo ja paiva.
He kutsuivat minut heti kaymaan katsomaan kotiaan, josko paikka miellyttaisi mua. Joten kaveltiin autolle, joka oli sitten aika massiivinen Porsche Cayenne. Ja lahdettiinpa kruisailemaan kunnes pian loysin itteni 4-metrisen sahkoportin edesta. Pihan puolelle paastessa mun suu loksahti auki - Monaco-efekti! Maisema ensinnakin on aivan omaa luokkaansa. Valtavan jyrkanteen (tai rinteen tai tunturin tai mika lie, en tieda) kukkulalla sijaitseva hehtaaritontti on aika eri kuin tama tunkkainen koppero. Aloitettiin kierros talon sisalta. Paaovella odotti valvontakamerat ja ties mitka halytinsysteemit. Ja kaksi aivan superihanaa koiraa! Oioioi, Saara likes! Talo oli iso. Ja siella oli huoneita. Ja huoneiden peraan huoneita. Ja apua. Inhottavaa, kun en loyda sanoja sille paikalle! Taytynee sinne paastessa pikapikaa ottaa salakuvia. (koska noilla turvasteemeilla en usko, etta perhe edes haluaa kuvia talostaan ulkopuolisille, hihihi...) Minulle olikin sitten varattu oma kerros. Oh thank god. Ei tarvitse enaa todistaa vanhempien villeimpien fantasioiden toteutusta, toisin kuin taalla. (En todellakaan ymmarra, etteiko vanhemmat mukamas tajuaisi, etta niiden sanky on juuri mun seinaa vasten ja ilmastointikanavakin taka viela paremman ja hiljentamattoman aanentoiston.) Mutta mulla tuli sellanen fiilis, etta olisin palannut Borneon viiden tahden hotellihuoneeseeni! Ja kerroksessani on oma pyykkitupa ja ja ties mita muuta, joten nyt saanen pesta pyykkini milloin haluan, jihuu! En voi olla toistamatta, nakisittepa sen huushollin.
Istuttiin sitten viinilasillisten aareen juttelemaan mun elamasta niiden perheessa. Lasten kanssa mun on puhuttava englantia, but that shouldn't be a problem. Meininki vaikutti hurjan pljon rennommalta ja reilummalta kuin mita tahan asti olen Ranskassa elanyt. Pieni miinus toki on se, etta olen siella vielakin kauempana elamasta ja sen merkeista. Mutta minulle annetaan oma auto kayttoon, joten paasen jotenkin ehka johonkin. (mutta uskokaa tai alkaa, bensa taalla on kalliimpaa kuin suomaassa!) Harmittaa myos ehka, etta lopetan mita luultavimmin pakosta tuolla salilla kaymisen, en viitsisi joka kerta ajaa puoli tuntia suuntaansa... saas nyt nahda. Coachit on kuitenkin niin ihania (ja kuumia) ja meininki ihan paatonta, etta hauskaa on aina! Haha, nykyiselle perheelleni vahan huonompi juttu, kun jattivat sinne 200euron pantin, etta maksan joka kuukausi mun jasenyyden... joten jos en enaa menekaan sinne, jaa perheen aiti aika pahasti miinukselle. Mutta ma olen paattanyt olla välittämattä! Ja yksia asia viela, jota on ihana paasta karkuun, on taman perheen isan kommentit (jota on ollut varsin vaikea katsoa silmiin viimeisten yoepisodien jalkeen). Mulla on kuulemma varsin pitkat jalat ja olen kuulemma ihailtavan lihaksikas (excusez-moi..?!) seka valtavan mielenkiintoinen. Tuota joo, no kiitos. Samaa ei tosin voi sanoa sinusta. Eli morrjens.
Ja tosiaan, perheelle kertominen, etta ma lahden huitelemaan, ei ollut mitenkaan helppoa, vaikka naa onkin ihan perseesta. Kaikenlaisia tarinoita kehittelin ja onnistuin valttamaan suurimmat kriisit. Joten lahden taalta ilman sen suurempia riitoja - toivottavasti. :D Sunnuntai-iltana tai maanantaina odottaa Porsche-kyyti yksitysempaan elamaan, jesss.
Mitaan sen jannempaa kerrottavaa ei nyt olekaan, uuden osoitteeni ilmoitan heti, kun sen saan, jotta minulle voi lahettaa kauniita ajatuksia ja ksylitoljuttuja postissa! Ja kuvia laitan heti kun kykenen. (jos sita ei ole tehty taysin mahdottomaksi...)
À bientôt tout le monde!
Saara
maanantai 1. lokakuuta 2012
Ginger ice cream!!!
Te jotka minut tunnette. Olen ehka tehnyt elamani merkittavimman loydoksen - inkiväärijätskin. Siis voitteko kuvitella meikalaisen ilmetta siina 15 metria pitkalla jaateloaltaalla vanhassa Nizzassa, kun nain kaikkien sorbettien, piña colada-, mojito-, Irish coffee-, kaikkien suklaa- ja kinuskijätskien seassa maun gingembre! Rupesin melkein hyppimaan tasajalkaa. Ja kaksi kertaa kavin siina tiskilla. Ensin otin vain 5 palloa. Toisella kerralla otin 6 palloa kerralla. (Ihan normaalia hei eikö?!) Ensin oli bailey's, caramel au beurre salé, caramel au lait, bounty ja tama inkivääri. Voi NAM. Seuraava satsi melkein vain parani. Makuina oli pistaasi, crème brulée, amarena, vanilla (oli pakko testava jotain basicia myos), kookos ja viela erilainen caramel. Itku siina melkein aina paasee kun jatski tuutista loppuu!
Mutta siis jaatelosta muihin, ei-niin-kiinnostaviin aiheisiin. Eilen tuli tasan nelja viikkoa tayteen La Côte d'Azuria. Hurjan nopeasti aika on mennyt, vaikka kaytannossa en ole tehnyt yhtikas mitaan. Tuntuu, etta aika valuu hukkaan, kun vaan istun taalla paperiseinaisessa kerrostalossa jauhotehtaan vieressa ja syon juustoja ja perheen lasten valipaloja. (onko mun vika, etta naiden 'tasapainoiset' valipalat koostuu suklaapatukoista, pullista, pain au chocolateista ja kekseista?!) Mutta on tullut todettua, etta etelaranskalainen mentaliteetti on vaikea. (vaikeampi kuin mina!) Integroituminen, tai mika lieneekaan, on vaikeeta ja kuten aiemmin on jo tullut todettua, taalla on todella vaikea tormata kehenkaan alle 65-vuotiaaseen.
Toissaviikonloppuna paasin kuitenkin kavaisemaan ulkona Antibesissa (valimatka Antibesista Golfe Juaniin vastaa suurin piirtein matkaa Larusta Kiloon) The Hop Store -pubissa, jossa kaikki paikalliset ulkomaalaiset viettaa iltojaan. Ja olihan se ihan mukava paikka! Ainoa vaan, etta en ehtinyt siita kovin pitkaan nauttia, kun luulin, etta mulla olisi kiire bussiin. Eras Golfe Juanissa asuva brittitytto kertoi mulle, etta yobussi kulkee ihan kotini ohi klo 1.50am ja 3.00am. En ollut sita ennen kertaakaan kaynyt Antibesissa ja paniikissa yritin etsia bussipysakkia, joka oli ihan muualla, mita tama oikein avulias brittineito minulle neuvoi. Kun vihdoin loysin pysakin, ihmettelin, voiko sielta oikeesti mitaan bussia tulla. Rupesin kyselemaan kaikilta lahistolla liikkuvilta ihmisilta (ja niita oli tasan 2) neuvoa ja mullehan naurettiin pain naamaa, kun sanoin sanan yobussi. Klo 2.00am eksyksissa kaupungissa, jossa en ikina ollut kaynyt, ei ristin sielua lahimailla, ei hajuakaan taxinumerosta (jos sellaisiakaan taalla oisin ylipaansa kulkee) - tuli hiukan avuton olo. En tykkaa siita brittitytosta.
Mutta pyh, ma en avuttomana halua kauaa seista. Joten ma lahdin kavelemaan. Tietty. Seurasin autoteiden tienviittoja ja kavelin jostain, mista ei olisi todellakaan saanut kavella ja ajattelin, etta onneksi ei ole kylma. Sitten paasin vahan eloisammalle alueelle ja eras tyttoporukka huusi kadun toiselta puolelta kauhistuneena, enko ma pelkaa kavella yksin tahan aikaan ja mihin olen menossa. Vastasin, etta miksi pelkaisin ja Golfe Juaniin kay matkani. Tytot meinas pyortya ja silloin oikeesti tajusin, ettei edessa oleva matka ollut mitenkaan hirmuisen lyhyt. Nooo, mina jatkoin tallustelua ja yritin miettia lyhinta reittia. Puolet matkasta kavelin sitten merenrannalla, ei paha. Mutta siina oli aikas vilkas tie ja totesin, etten todellakaan enaa ole Suomessa. Joka toinen auto, jos ei useampikin, toottaili, hidasti, pysahtyi mun viereen ja ties mita huutoja sain kuulla. Totesin myos itsekin, etta alan ranskalaistua yha enemman, kun ma huusin niille takaisin 'Ta gueule!', 'Dégage-toi!' ja kaikkea muuta ei ihan niinkaan nattia. Mutta sitten yks auto pysahtyi ja jatkoi matkaa mun vieressa niin ptikaan, etta rupesinhan ma sitten rupattelemaan niiden kanssa. Ja ne vaikutti ihan mukavilta hemmoilta, mutta kylla ma pidin visusti mielessa kaikki combattuneilla lapikaydyt kuviot. Pysahdyttiin sitten istumaan jollekin laiturille ja jutskailtiin 45min kunnes tuli kylma ja jatkoin kappailya, kun fiksu aaneni paan sisalla sanoi 'jatka kavelemalla'. Ja selvisin hengissa ilman naarmun naarmua ihan kotiin asti! Tosin aika nuutuneena, silla tein matkaa varmaankin sellaset pari tuntia.
Ja kuten on ehka kaynyt ilmi, ei tama perhe ole mikaan unelmahappyhappywonderful family. En ole ehka ikina tormannyt niin pihiin ihmiseen kuin mita taman perheen isa on. En ehka ole maailman suurin sahkon kuluttaja, mutta taman isukin mielesta mun on syyta katsoa, etta valot tulee sammutettua huoneesta lahtiessa. ?! Silloin han viittasi ekologisuuteen. Ekologisuus in my ass! Kierratysta taalla ei harrasteta, tuskin edes tunnetaan. (itkettaa aina kun vien roskia ulos) Ja mulle pistaa esim. aika pahasti silmaan se, etta hellalla suurimmalla levylla keitetaan pikkuruisessa kattilassa pastavetta - ilman kantta. Ho-là-là-là, cela m'énerve! Tiskikoneeseen menee kaikki puuharukoista teflonpaistinpannuihin. (eika niita huuhdella ennen sita ja tulos on sen mukaista, yak) Anteeksi taa mun saarna, mutta niin, anteeksi? Taitaa ekoisä viitata ekonomiaan. en saa mm. pesta pyykkia muutoin kun öisin, koska vesi on silloin halvempaa, joten rupee kylla jumppakamat döfäämään aika ripeesti.
Eksyin, tai nyt oikeastaan jouduin, menemaan sen kanssa kauppaan tuossa toissapaivana. Enka kylla myoskaan mene ihan heti uudestaan! Karkaan vaikka naiden viheltelevien vespavaarien kyytiin, kunhan saastyisin kauppareissulta. Tarjoushaukka on saanut uuden merkityksen. Ei voitu ostaa kunnon ruokaa, koska ei ollut keltaista lappua missaan. Kaikkea roskaa pystyttiin kuitenkin ostamaan, kaikkea mita ei ikina voisi kuvitellakaan syovansa (paitsi no ma syon kuitenkin) ahdettiin karryyn kuin viimeista paivaa, koska ne oli tarjouksessa. Ja koko ajan sain kuunnella, kuinka tarkka han on, ettei osta mitaan liian kallista ja kuinka fiksusti han kayttaa rahaa. No karry oli sit lopulta taynna suklaamuroja, ja -patukoita, valmisperunamuusseja, pastaa, vanukkaita, pakasteranskiksia ja sit mun "kalliita" ostoksia, eli porkkanoita ja rahkaa. Jepjep. Ja saan kuulla koko ajan kuinka mun takia uhraudutaan ja mua ajatellaan koko ajan jaakaapin sisallon suhteen, ym paskaa. Anteeksi taa nain hyodyllinen informaatio, mutta mua vituttaa. taitaa isukin paa olla vaan taynna pastaa.
Tama isa otti minut toissa viikonloppuna parvekkeelle pieneen "puhutteluun". Tai no siis rupesi avautumaan, etten ole niin iloinen ja postiviinen kuin olin silloin kun tanne saavuin. No haha, yllari! Enka kuulemma aktivoi noita kersoja tarpeeksi. Ja mun pitaisi useammin kysya, tarvitseeko perheen aiti apua. Niin, ja siivota pitaisi. Yeah, heti kun rupeette maksaa mulle kunnon palkkaa! Ja sit kun perheen isa itse nostaa takpuolensa aurinkotuolistaan. Ja sais noi kersat pikkuhiljaa oppia syomaan haarukalla ja veitsella, taisin ma muistaakseni ala-asteella jo hallita sen taidon. Mutta luonne kasvaa, koska uskokaa tai alkaa, en ole talle perheelle mitaan valittanut vaan niellyt kauniisti kaiken ja luvannut katsoa tarkemmin, etta sammutan valot perassani. (joten rajahdysvaara, attention)
Hauskimmat hetket olen ehdottomasti viettanyt paikallisessa Fitness Centerissa. Taytyy sanoa, etta on kylla mahdottoman hyva motivaattori, kun tunnilla on ranskalainen Qmis ohjaaja. Oh, trust me. Tulee pakostakin punnerrettua polvet ilmassa. Valilla tosin mietin, etta mahdan antaa hyvan kuvan suomalaisista, kun hikoilen enemman kun ohjaajat ja koko sali yhteensa. :D Mutta salipaivityskista voisin tehda kokonaan oman paivityksen, joten se siita.
Mitaan fiksua sanottavaa tai kerrottavaa mulla ei oikeastaan ole, joten lopetan tahan ja sanon, kuinka paljon ystavat hyvat teita ikavoinkaan! Ja joku vois kayda moikkaamassa Ruutia mun puolesta ja antaa sille vaikka vahan vihanneksia. Sunnuntaina kun kavelin vanhassa Antibesissa, mietin, etta hitsit, pakko mun on paastava nayttamaan tama jollekin - kauniimpaa paikkaa saa etsimalla etsia, je vous jure ça! Joten vieraita odotellessa!
À bientôt tout le monde,
Saara
PS. Taalla on maailman hirveimmat hyttyset. 32 hyttysenpistoa jaloissa ja ne on massiivisia. Ja kutittaa, FYI. Lahettakaa B-vitamiinia!
 |
| Oli vielä jätskiä jäljellä! |
Mutta siis jaatelosta muihin, ei-niin-kiinnostaviin aiheisiin. Eilen tuli tasan nelja viikkoa tayteen La Côte d'Azuria. Hurjan nopeasti aika on mennyt, vaikka kaytannossa en ole tehnyt yhtikas mitaan. Tuntuu, etta aika valuu hukkaan, kun vaan istun taalla paperiseinaisessa kerrostalossa jauhotehtaan vieressa ja syon juustoja ja perheen lasten valipaloja. (onko mun vika, etta naiden 'tasapainoiset' valipalat koostuu suklaapatukoista, pullista, pain au chocolateista ja kekseista?!) Mutta on tullut todettua, etta etelaranskalainen mentaliteetti on vaikea. (vaikeampi kuin mina!) Integroituminen, tai mika lieneekaan, on vaikeeta ja kuten aiemmin on jo tullut todettua, taalla on todella vaikea tormata kehenkaan alle 65-vuotiaaseen.
Toissaviikonloppuna paasin kuitenkin kavaisemaan ulkona Antibesissa (valimatka Antibesista Golfe Juaniin vastaa suurin piirtein matkaa Larusta Kiloon) The Hop Store -pubissa, jossa kaikki paikalliset ulkomaalaiset viettaa iltojaan. Ja olihan se ihan mukava paikka! Ainoa vaan, etta en ehtinyt siita kovin pitkaan nauttia, kun luulin, etta mulla olisi kiire bussiin. Eras Golfe Juanissa asuva brittitytto kertoi mulle, etta yobussi kulkee ihan kotini ohi klo 1.50am ja 3.00am. En ollut sita ennen kertaakaan kaynyt Antibesissa ja paniikissa yritin etsia bussipysakkia, joka oli ihan muualla, mita tama oikein avulias brittineito minulle neuvoi. Kun vihdoin loysin pysakin, ihmettelin, voiko sielta oikeesti mitaan bussia tulla. Rupesin kyselemaan kaikilta lahistolla liikkuvilta ihmisilta (ja niita oli tasan 2) neuvoa ja mullehan naurettiin pain naamaa, kun sanoin sanan yobussi. Klo 2.00am eksyksissa kaupungissa, jossa en ikina ollut kaynyt, ei ristin sielua lahimailla, ei hajuakaan taxinumerosta (jos sellaisiakaan taalla oisin ylipaansa kulkee) - tuli hiukan avuton olo. En tykkaa siita brittitytosta.
Mutta pyh, ma en avuttomana halua kauaa seista. Joten ma lahdin kavelemaan. Tietty. Seurasin autoteiden tienviittoja ja kavelin jostain, mista ei olisi todellakaan saanut kavella ja ajattelin, etta onneksi ei ole kylma. Sitten paasin vahan eloisammalle alueelle ja eras tyttoporukka huusi kadun toiselta puolelta kauhistuneena, enko ma pelkaa kavella yksin tahan aikaan ja mihin olen menossa. Vastasin, etta miksi pelkaisin ja Golfe Juaniin kay matkani. Tytot meinas pyortya ja silloin oikeesti tajusin, ettei edessa oleva matka ollut mitenkaan hirmuisen lyhyt. Nooo, mina jatkoin tallustelua ja yritin miettia lyhinta reittia. Puolet matkasta kavelin sitten merenrannalla, ei paha. Mutta siina oli aikas vilkas tie ja totesin, etten todellakaan enaa ole Suomessa. Joka toinen auto, jos ei useampikin, toottaili, hidasti, pysahtyi mun viereen ja ties mita huutoja sain kuulla. Totesin myos itsekin, etta alan ranskalaistua yha enemman, kun ma huusin niille takaisin 'Ta gueule!', 'Dégage-toi!' ja kaikkea muuta ei ihan niinkaan nattia. Mutta sitten yks auto pysahtyi ja jatkoi matkaa mun vieressa niin ptikaan, etta rupesinhan ma sitten rupattelemaan niiden kanssa. Ja ne vaikutti ihan mukavilta hemmoilta, mutta kylla ma pidin visusti mielessa kaikki combattuneilla lapikaydyt kuviot. Pysahdyttiin sitten istumaan jollekin laiturille ja jutskailtiin 45min kunnes tuli kylma ja jatkoin kappailya, kun fiksu aaneni paan sisalla sanoi 'jatka kavelemalla'. Ja selvisin hengissa ilman naarmun naarmua ihan kotiin asti! Tosin aika nuutuneena, silla tein matkaa varmaankin sellaset pari tuntia.
Ja kuten on ehka kaynyt ilmi, ei tama perhe ole mikaan unelmahappyhappywonderful family. En ole ehka ikina tormannyt niin pihiin ihmiseen kuin mita taman perheen isa on. En ehka ole maailman suurin sahkon kuluttaja, mutta taman isukin mielesta mun on syyta katsoa, etta valot tulee sammutettua huoneesta lahtiessa. ?! Silloin han viittasi ekologisuuteen. Ekologisuus in my ass! Kierratysta taalla ei harrasteta, tuskin edes tunnetaan. (itkettaa aina kun vien roskia ulos) Ja mulle pistaa esim. aika pahasti silmaan se, etta hellalla suurimmalla levylla keitetaan pikkuruisessa kattilassa pastavetta - ilman kantta. Ho-là-là-là, cela m'énerve! Tiskikoneeseen menee kaikki puuharukoista teflonpaistinpannuihin. (eika niita huuhdella ennen sita ja tulos on sen mukaista, yak) Anteeksi taa mun saarna, mutta niin, anteeksi? Taitaa ekoisä viitata ekonomiaan. en saa mm. pesta pyykkia muutoin kun öisin, koska vesi on silloin halvempaa, joten rupee kylla jumppakamat döfäämään aika ripeesti.
Eksyin, tai nyt oikeastaan jouduin, menemaan sen kanssa kauppaan tuossa toissapaivana. Enka kylla myoskaan mene ihan heti uudestaan! Karkaan vaikka naiden viheltelevien vespavaarien kyytiin, kunhan saastyisin kauppareissulta. Tarjoushaukka on saanut uuden merkityksen. Ei voitu ostaa kunnon ruokaa, koska ei ollut keltaista lappua missaan. Kaikkea roskaa pystyttiin kuitenkin ostamaan, kaikkea mita ei ikina voisi kuvitellakaan syovansa (paitsi no ma syon kuitenkin) ahdettiin karryyn kuin viimeista paivaa, koska ne oli tarjouksessa. Ja koko ajan sain kuunnella, kuinka tarkka han on, ettei osta mitaan liian kallista ja kuinka fiksusti han kayttaa rahaa. No karry oli sit lopulta taynna suklaamuroja, ja -patukoita, valmisperunamuusseja, pastaa, vanukkaita, pakasteranskiksia ja sit mun "kalliita" ostoksia, eli porkkanoita ja rahkaa. Jepjep. Ja saan kuulla koko ajan kuinka mun takia uhraudutaan ja mua ajatellaan koko ajan jaakaapin sisallon suhteen, ym paskaa. Anteeksi taa nain hyodyllinen informaatio, mutta mua vituttaa. taitaa isukin paa olla vaan taynna pastaa.
Tama isa otti minut toissa viikonloppuna parvekkeelle pieneen "puhutteluun". Tai no siis rupesi avautumaan, etten ole niin iloinen ja postiviinen kuin olin silloin kun tanne saavuin. No haha, yllari! Enka kuulemma aktivoi noita kersoja tarpeeksi. Ja mun pitaisi useammin kysya, tarvitseeko perheen aiti apua. Niin, ja siivota pitaisi. Yeah, heti kun rupeette maksaa mulle kunnon palkkaa! Ja sit kun perheen isa itse nostaa takpuolensa aurinkotuolistaan. Ja sais noi kersat pikkuhiljaa oppia syomaan haarukalla ja veitsella, taisin ma muistaakseni ala-asteella jo hallita sen taidon. Mutta luonne kasvaa, koska uskokaa tai alkaa, en ole talle perheelle mitaan valittanut vaan niellyt kauniisti kaiken ja luvannut katsoa tarkemmin, etta sammutan valot perassani. (joten rajahdysvaara, attention)
Hauskimmat hetket olen ehdottomasti viettanyt paikallisessa Fitness Centerissa. Taytyy sanoa, etta on kylla mahdottoman hyva motivaattori, kun tunnilla on ranskalainen Qmis ohjaaja. Oh, trust me. Tulee pakostakin punnerrettua polvet ilmassa. Valilla tosin mietin, etta mahdan antaa hyvan kuvan suomalaisista, kun hikoilen enemman kun ohjaajat ja koko sali yhteensa. :D Mutta salipaivityskista voisin tehda kokonaan oman paivityksen, joten se siita.
Mitaan fiksua sanottavaa tai kerrottavaa mulla ei oikeastaan ole, joten lopetan tahan ja sanon, kuinka paljon ystavat hyvat teita ikavoinkaan! Ja joku vois kayda moikkaamassa Ruutia mun puolesta ja antaa sille vaikka vahan vihanneksia. Sunnuntaina kun kavelin vanhassa Antibesissa, mietin, etta hitsit, pakko mun on paastava nayttamaan tama jollekin - kauniimpaa paikkaa saa etsimalla etsia, je vous jure ça! Joten vieraita odotellessa!
 |
| Maailman ihanin, ja ehka mahdollisesti myos haisevin, otus maan paalla. |
Saara
PS. Taalla on maailman hirveimmat hyttyset. 32 hyttysenpistoa jaloissa ja ne on massiivisia. Ja kutittaa, FYI. Lahettakaa B-vitamiinia!
perjantai 21. syyskuuta 2012
Lost 'n found in Monaco
Sana, joka mun mielessa pyori koko eilisen paivan: Ridiculous! Kaikilla kielilla, joita alan jo sekoittaa.
Oli siis vuorossa paiva Monacossa. Aamulla kavaisin nopeasti pumppaamassa salilla rautaa (tai muovia) ja yritin viela paalle kayda pyorailytunnilla, mutta nyt mun on myonnettava, etta mun oli pakko poistua sielta kesken rullailun - desibelit oli sen verran HC, etta ma en pystynyt enaa hikoilla siina kajarin vieressa, believe it or not! Oh poor me and my ears!
Nooo, jaipahin sitten enemman aikaa sahlailla mun pikkukokkeprohuoneessa, niin etta on saari taas auki, kiitos sangynkulman. (useful informations part 76 845) Mutta tuttuun tapaan juoksin sitten 31° asteen helteessa junalle ja uskokaa tai alkaa, junassa luin HP:n ihan loppuun asti (siis kannesta kanteen; oh yeah) in french! Okei, se oli potter, mutta hei mina ja kirjat? Think about that.
Monacoon kun taalta Golfe Juanin kuolleesta kylasta menee junalla reilu tunti, plus pakolliset myohastymiset, oli siina aikaa ihailla maisemia. Siis ihan tajutonta! En usko itekaan, etta sanon taman, pahoittelen jo, mutta naa maisemat paihittivat Borneon ihan 6-0. (tai 6-1) Ihan uskomatonta! Junassa sain kunnian istua kahden varsin mielenkiintoisen 'herrasmiehen' vieressa vuoron peraan. Ensimmainen yritti kovasti saada numeroani ja toinen nojaili muhun niin, etta ma kaytin oikeuttani ja huusin sille, etta mene pois. Ranskaksi. Sitten kaksi oikein mukavaa ukkelia tuli hakemaan sen siita pois. Merci pour eux!
Ja sitten siihen naurettavuuteen. Ensinnakin kesti hetki, ennen kuin loysin tieni ulos koko Monacon juna-asemalta. Kuljeskelin edestakaisin pitkin marmorikaytavia ja ihmettelin sita kaikkien pukumiesten ja LV-laukkujen maaraa. Ja fiksuna tyttona en ollut ottanut ollenkaan selvaa, minne mun pitaisi suunnistaa, tiesin vain ja ainoastaan hotellin nimen, jossa illan fashion show olisi. Lahdin siita sitten eksymaan suu auki, kun en tajunnut sita rahan maaraa, joka siella asuu. Naytin ilmeisesti sen verran eksyneelta, etta parikin kertaa paikalliset rouvat kipittivat auttamaan minua. Mutta kiitos niille! Matkustelin siella ilmaisilla busseilla siella sun taalla ja kuljeskelin makia julkisilla hisseilla, nekin kaikki marmorisia. Siis täh?! Normaaleilla parkkipaikoilla naki tosin vaan harvoin Maserateja, lahinna parkkeeratut autot oli Ferrareja tai Lamborgineja, blaah. Matkaa kartan mukaan olisi juna-asemalta hotellille ollut vajaat 2km. Ma kaytin siihen matkaa 1h35min. Voitan sut Jenni! Mutta matka oli varsin kiinnostava tosiaan - kaikki ne pukumiehet vespojnsa kyydissa ja rupesin myos miettimaan unelma-ammatin vaihtoa, kun nain parikin kertaa, kun ohi ajoi auto, joka mainosti koiranulkoiluttaja palveluja. That would be perfect for me, wouldn't it?! Muutan Monacoon ja rupean koiranulkoiluttajaksi.
Loysinpa hotellille vihdoin ja sitten ruvettiinkin vaantamaan meikkia ja hiuksia. Tosin, eipa mun hiuksille paljon mitaan thety, tahtoivat pitaa ne juuri siten miten ne oli. Joku random filippiinilainen TV-ohjelma seurasi meidan valmistautumista ja yhtakkia huoneeseen tuli joku todella tutun nakoinen vanhempi rouvashenkilo. Tuskin olette seuranneet telkkarista niin tarkeita ohjelmia kuin mina, mutta tama nainen oli "syo itsesi seksikkaaksi" -ohjelman Gillian. Siis kuinka randomia voi olla elama! :D
Vihdoin paastiin itse naytokseen, joka ei kovin kummoinen ollut, siella pyorittiin hotellin kaytavilla ja baarin lapi ja siinapa se! Katsojiakaan ei ollu paljoo, mutta eipa se mun menoa haitannut! Sain kunnian tehda vikan kierroksen aivan yksin, oh yeah. Notez bien - piikkikoroilla ei oo kiva kavella kokolattia matolla. Ilta oli nopeasti ohi ja ja sain onneksi kyydin takaisin kotiin, mutta oli taas varsin kiintoisa automatka, ranskalaisilla teilla ei ole kai ikina tylsaa.
En tajunnut ottaa paivan aikana yhtakaan kuvaa, olin niin stupéfaite siita kaikesta, marmorista ja Monacon kauneudesta. Eipa hullumpaan paikkaan voisi kaupunkia rakentaa. A place to visit; I'd say! Living there olisi sitten ahka asia vahan erikseen, en tieda uskallanko enaa palata Kilon hoodeille ever again. Saatika sitten muuttaa Turkuun!
Kuva naytosporukasta ja bookletista, Le Hatchery!
sellainen paiva eilen! Toivottavasti jotain jannaa tapahtuisi pian, etten jaa vaan kotiin syomaan juustoja ja juustoja.
À bientôt,
Saara
Oli siis vuorossa paiva Monacossa. Aamulla kavaisin nopeasti pumppaamassa salilla rautaa (tai muovia) ja yritin viela paalle kayda pyorailytunnilla, mutta nyt mun on myonnettava, etta mun oli pakko poistua sielta kesken rullailun - desibelit oli sen verran HC, etta ma en pystynyt enaa hikoilla siina kajarin vieressa, believe it or not! Oh poor me and my ears!
Nooo, jaipahin sitten enemman aikaa sahlailla mun pikkukokkeprohuoneessa, niin etta on saari taas auki, kiitos sangynkulman. (useful informations part 76 845) Mutta tuttuun tapaan juoksin sitten 31° asteen helteessa junalle ja uskokaa tai alkaa, junassa luin HP:n ihan loppuun asti (siis kannesta kanteen; oh yeah) in french! Okei, se oli potter, mutta hei mina ja kirjat? Think about that.
Monacoon kun taalta Golfe Juanin kuolleesta kylasta menee junalla reilu tunti, plus pakolliset myohastymiset, oli siina aikaa ihailla maisemia. Siis ihan tajutonta! En usko itekaan, etta sanon taman, pahoittelen jo, mutta naa maisemat paihittivat Borneon ihan 6-0. (tai 6-1) Ihan uskomatonta! Junassa sain kunnian istua kahden varsin mielenkiintoisen 'herrasmiehen' vieressa vuoron peraan. Ensimmainen yritti kovasti saada numeroani ja toinen nojaili muhun niin, etta ma kaytin oikeuttani ja huusin sille, etta mene pois. Ranskaksi. Sitten kaksi oikein mukavaa ukkelia tuli hakemaan sen siita pois. Merci pour eux!
Ja sitten siihen naurettavuuteen. Ensinnakin kesti hetki, ennen kuin loysin tieni ulos koko Monacon juna-asemalta. Kuljeskelin edestakaisin pitkin marmorikaytavia ja ihmettelin sita kaikkien pukumiesten ja LV-laukkujen maaraa. Ja fiksuna tyttona en ollut ottanut ollenkaan selvaa, minne mun pitaisi suunnistaa, tiesin vain ja ainoastaan hotellin nimen, jossa illan fashion show olisi. Lahdin siita sitten eksymaan suu auki, kun en tajunnut sita rahan maaraa, joka siella asuu. Naytin ilmeisesti sen verran eksyneelta, etta parikin kertaa paikalliset rouvat kipittivat auttamaan minua. Mutta kiitos niille! Matkustelin siella ilmaisilla busseilla siella sun taalla ja kuljeskelin makia julkisilla hisseilla, nekin kaikki marmorisia. Siis täh?! Normaaleilla parkkipaikoilla naki tosin vaan harvoin Maserateja, lahinna parkkeeratut autot oli Ferrareja tai Lamborgineja, blaah. Matkaa kartan mukaan olisi juna-asemalta hotellille ollut vajaat 2km. Ma kaytin siihen matkaa 1h35min. Voitan sut Jenni! Mutta matka oli varsin kiinnostava tosiaan - kaikki ne pukumiehet vespojnsa kyydissa ja rupesin myos miettimaan unelma-ammatin vaihtoa, kun nain parikin kertaa, kun ohi ajoi auto, joka mainosti koiranulkoiluttaja palveluja. That would be perfect for me, wouldn't it?! Muutan Monacoon ja rupean koiranulkoiluttajaksi.
Loysinpa hotellille vihdoin ja sitten ruvettiinkin vaantamaan meikkia ja hiuksia. Tosin, eipa mun hiuksille paljon mitaan thety, tahtoivat pitaa ne juuri siten miten ne oli. Joku random filippiinilainen TV-ohjelma seurasi meidan valmistautumista ja yhtakkia huoneeseen tuli joku todella tutun nakoinen vanhempi rouvashenkilo. Tuskin olette seuranneet telkkarista niin tarkeita ohjelmia kuin mina, mutta tama nainen oli "syo itsesi seksikkaaksi" -ohjelman Gillian. Siis kuinka randomia voi olla elama! :D
Vihdoin paastiin itse naytokseen, joka ei kovin kummoinen ollut, siella pyorittiin hotellin kaytavilla ja baarin lapi ja siinapa se! Katsojiakaan ei ollu paljoo, mutta eipa se mun menoa haitannut! Sain kunnian tehda vikan kierroksen aivan yksin, oh yeah. Notez bien - piikkikoroilla ei oo kiva kavella kokolattia matolla. Ilta oli nopeasti ohi ja ja sain onneksi kyydin takaisin kotiin, mutta oli taas varsin kiintoisa automatka, ranskalaisilla teilla ei ole kai ikina tylsaa.
En tajunnut ottaa paivan aikana yhtakaan kuvaa, olin niin stupéfaite siita kaikesta, marmorista ja Monacon kauneudesta. Eipa hullumpaan paikkaan voisi kaupunkia rakentaa. A place to visit; I'd say! Living there olisi sitten ahka asia vahan erikseen, en tieda uskallanko enaa palata Kilon hoodeille ever again. Saatika sitten muuttaa Turkuun!
Kuva naytosporukasta ja bookletista, Le Hatchery!
sellainen paiva eilen! Toivottavasti jotain jannaa tapahtuisi pian, etten jaa vaan kotiin syomaan juustoja ja juustoja.
À bientôt,
Saara
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)