Ehka tsagalla alan parantua parin viikon sairasteluputkesta, joka ei ollut kiva. Otin loppukirinkin tuossa paatin viela ottaa kunnon vatsataudin kaiken muun scheissen paalle. Mut huomenna maailma (eli pikkukyläsali) kutsuu jo! ...toivottavasti.
Kun lasten lomat alkoi, lahti tama perhe Tunisiaan, kun mina jain kuumehuuruilemaan tanne linnaan. Kavin kylla laakarissa hakemassa reseptit johonkin tautiin, mutten mene vannomaan sen laakarin papereista. (valviralle lisaa toita) Ja taalla Ranskassa laakarilla kaynti ja laakkeiden saanti tarkoittaa sita, etta on terve. Joten jouduin sitten kipeena riehumaan tuolla noiden skidien kanssa, mika ei ehka oloa kauheasti parantanut. Kun ne sitten lopulta karkasivat lampoon, katoin mina kaikki jaksot The Big Bang Theorya (ranskaksi dubbattuna, tietty), Desperate Housewivesit ja kaikkea muuta randomia. Mutten voinut vastustaa kiusausta kayda kaupassa hamstraamassa ties mita lohturuokaa ja upottauduin ostoksien kanssa sohvaan. Iltaisin oli kuumeesta ja arsytyksesta huolimatta ihanaa kuunnella musaa (huippuaanentoistolla...) ja katsoa taalta vuoren huipulta taysikuun valaisemaa merta. Mutta kylla ketutti se, etta olisin vihdoin voinut lahtea tonne ihmisten ilmoille ja tehda jotain. This is called Saara luck.
Taalla tuli aivan yhtakkia syksy. Lehdet putosi silmissa puista ja piti ruveta kaivamaan huppareita jostain kaapin peralta, kunnes totesin, etta ne hupparithan tais jaada (tai tulla jatetyksi) Suomeen. Hups. Syksy tassa perheessa tarkoittaa myos oliivinkeraysviikonloppua. Joten kun hain perheen lentokentalta (joka on sitten tarina erikseen) aloitettiin puiden haravointi. Oli hiukan upside down fiilis siina ja hartioihin koski. Ja lopulta kun turhautti niin pahasti, ettei oksiin ylettanyt, kiipeilin puihin ja yritin uudestaan. Vaaralista puuhaa. Oli aika liian monta lahelta piti -tilannetta. Mutta mikas siina, kun 540kg oliiveja tuli tasta naiden pihalta. Not bad! (ja vahan harmittaa, kun en saanut kuvia lopputuloksesta...) Ei tosin ihan vaan taman perheen kesken niita keratty, oli taalla perhetuttuja jeesaamassa myos. Ja lapsia. Joita ma yllattaen paadyin vahtimaan. Hei en ma tullu tanne pitaa paivakotia, 6 kauhukakaraa kerralla on ihan liikaa mun hermoille!
Lauantaina juhlittiin oliivitaivalta syomalla lammas. Tai musta tuntuu, etta ma soin siita suurimman osan, "aikuiset" ne keskittyi sitten alkoholiin. Mutta oli se kieltamatta hiukan random, kun pihalla pyorii tulen paalla lammas. Illemmalla oli jokseenkin koomista kuunnella taman perheen isan selityksia omenapiirakan leikkaamisesta ja verhojen laskemisesta. (joka taalla tapahtuu sahkoisesti nappeja painamalla.) Ja myohemmin perheen aiti tuli myos kiittelemaan, kuinka ihana ja avulias olen ollut - tieda sitten alkoholin osuutta siihenkin. Seuraavana paivana sainkin sitten aikamoisen vatsataudin ja halusin kuolla. Lupasin kayda kirkossa joka sunnuntai, jos se kipu menis ohi. Meni se sitten lopulta ja nyt ma nauran, etta hahahaa, pidin sormet ristissa kun kirkkoja menin lupailemaan.
Mutta tahan vliin kerron teille tarinan siita, kun Saara meni hakemaan host-perhettaan lentokentalta. Ensinnakin liikenteessa on huvittavaa huomata, kuinka sita ranskalaistuu paiva paivalta enemman. Arrapaat lentelee aika helposti ja tootti soi melkein radion tahtiin. Mutta taalla hitaat tulee lytatyksi, kirjaimellisesti! Toissa viikolla perheen kolmannen auton rengas puhkesi, kun piti vaistaa yhta hurjapaata vastaantulevalta kaistalta. Onneksi ma en ollut ratin takana. Mutta asiaan, tiesin siis kylla, minne mun kuuluu ajaa ja mista kaantya (liikennemerkitkaan taalla ei ole ihan selkeimpia saati sitten liikenne itsessaan). Ajelin 'rauhallisesti' kohti lentokenttaa, kunnes hups, missasin liittyman ja jatkoin motaria. Ja siina vaiheessa tuli pieni paniikki. Ei voinut muuta kuin jatkaa eteen pain (vaikken olisi ihmetellyt, jos joku ranu olis kesken motaria tehnyt uukkarin, lutta niin seko en viela ole) ja ihmetella. Otin sitten suunnaki Grenoblen ja se motari jatkui ja jatkui. Ja jatkui ja jatkui. Olin lahtenyt ihan hyvissa ajoin, mutta tais sekin aika menna hukkaan. Ajelin sita motaria varmaan sellaset 20minuuttia eteenpain 120km/h kunnes vihdoin, VIHDOIN tulin johonkin pikkukylaan, jossa oli liikynneympyra. Ja matka takaisin alkoi. Ajoin aika reippaasti ylinopeutta syke jossain miljoonassa keskella ei mitaan. Maisemat tosin oli aika mahtavat, suoraan sanottuna uskomattomat. Olin paassyt jo takaisin Nizzan alueelle, kunnes eksyin sinne liikenteeseen ja repesin aika pahasti keskella jotain risteysta. Eksy nyt Ranskaan. Tilanne oli vaan jotenkin koominen. Lopulta kuitenkin loysin kuin ihmeen kaupalla reitin lentokentalle ja paadyin viela odottamaan perhetta yli puol tuntia!!! Mutta se seikkailu oli aika kuumottava. En kylla ymmarra miksi, mutta oli nyt vaan.
Eipa talla eraa mulla muita uutisia! Jatkan lasten merkkivaatteiden pyykkaysta ja juustojen ja pullien hotkimista kattoessani kaikkea dubattua. Ehka jossain vaiheessa saan jotain hyodyllista tai hauskaa aikaseksi, ehka en. Mutta mulle saa kirjoitella, soitella, skypetta tai kirjottaa pullopostia. Kaikki kay!
à bientôt tout le monde!
Saara
ps. Anteeksi, etta naa mun blogitekstit on niin luvattoman tylsia, mutta en naiden koneella saa liitettya naihin mitaan kuvia tai edes linkkeja. Yaah.
