Lost 'n found in Monaco

Sana, joka mun mielessa pyori koko eilisen paivan: Ridiculous! Kaikilla kielilla, joita alan jo sekoittaa.

Oli siis vuorossa paiva Monacossa. Aamulla kavaisin nopeasti pumppaamassa salilla rautaa (tai muovia) ja yritin viela paalle kayda pyorailytunnilla, mutta nyt mun on myonnettava, etta mun oli pakko poistua sielta kesken rullailun - desibelit oli sen verran HC, etta ma en pystynyt enaa hikoilla siina kajarin vieressa, believe it or not! Oh poor me and my ears!

Nooo, jaipahin sitten enemman aikaa sahlailla mun pikkukokkeprohuoneessa, niin etta on saari taas auki, kiitos sangynkulman. (useful informations part 76 845) Mutta tuttuun tapaan juoksin sitten 31° asteen helteessa junalle ja uskokaa tai alkaa, junassa luin HP:n ihan loppuun asti (siis kannesta kanteen; oh yeah) in french! Okei, se oli potter, mutta hei mina ja kirjat? Think about that.
Monacoon kun taalta Golfe Juanin kuolleesta kylasta menee junalla reilu tunti, plus pakolliset myohastymiset, oli siina aikaa ihailla maisemia. Siis ihan tajutonta! En usko itekaan, etta sanon taman, pahoittelen jo, mutta naa maisemat paihittivat Borneon ihan 6-0. (tai 6-1) Ihan uskomatonta! Junassa sain kunnian istua kahden varsin mielenkiintoisen 'herrasmiehen' vieressa vuoron peraan. Ensimmainen yritti kovasti saada numeroani ja toinen nojaili muhun niin, etta ma kaytin oikeuttani ja huusin sille, etta mene pois. Ranskaksi. Sitten kaksi oikein mukavaa ukkelia tuli hakemaan sen siita pois. Merci pour eux!
Ja sitten siihen naurettavuuteen. Ensinnakin kesti hetki, ennen kuin loysin tieni ulos koko Monacon juna-asemalta. Kuljeskelin edestakaisin pitkin marmorikaytavia ja ihmettelin sita kaikkien pukumiesten ja LV-laukkujen maaraa. Ja fiksuna tyttona en ollut ottanut ollenkaan selvaa, minne mun pitaisi suunnistaa, tiesin vain ja ainoastaan hotellin nimen, jossa illan fashion show olisi. Lahdin siita sitten eksymaan suu auki, kun en tajunnut sita rahan maaraa, joka siella asuu. Naytin ilmeisesti sen verran eksyneelta, etta parikin kertaa paikalliset rouvat kipittivat auttamaan minua. Mutta kiitos niille! Matkustelin siella ilmaisilla busseilla siella sun taalla ja kuljeskelin makia julkisilla hisseilla, nekin kaikki marmorisia. Siis täh?! Normaaleilla parkkipaikoilla naki tosin vaan harvoin Maserateja, lahinna parkkeeratut autot oli Ferrareja tai Lamborgineja, blaah. Matkaa kartan mukaan olisi juna-asemalta hotellille ollut vajaat 2km. Ma kaytin siihen matkaa 1h35min. Voitan sut Jenni! Mutta matka oli varsin kiinnostava tosiaan - kaikki ne pukumiehet vespojnsa kyydissa ja rupesin myos miettimaan unelma-ammatin vaihtoa, kun nain parikin kertaa, kun ohi ajoi auto, joka mainosti koiranulkoiluttaja palveluja. That would be perfect for me, wouldn't it?! Muutan Monacoon ja rupean koiranulkoiluttajaksi.

Loysinpa hotellille vihdoin ja sitten ruvettiinkin vaantamaan meikkia ja hiuksia. Tosin, eipa mun hiuksille paljon mitaan thety, tahtoivat pitaa ne juuri siten miten ne oli. Joku random filippiinilainen TV-ohjelma seurasi meidan valmistautumista ja yhtakkia huoneeseen tuli joku todella tutun nakoinen vanhempi rouvashenkilo. Tuskin olette seuranneet telkkarista niin tarkeita ohjelmia kuin mina, mutta tama nainen oli "syo itsesi seksikkaaksi" -ohjelman Gillian. Siis kuinka randomia voi olla elama! :D

Vihdoin paastiin itse naytokseen, joka ei kovin kummoinen ollut, siella pyorittiin hotellin kaytavilla ja baarin lapi ja siinapa se! Katsojiakaan ei ollu paljoo, mutta eipa se mun menoa haitannut! Sain kunnian tehda vikan kierroksen aivan yksin, oh yeah. Notez bien - piikkikoroilla ei oo kiva kavella kokolattia matolla. Ilta oli nopeasti ohi ja ja sain onneksi kyydin takaisin kotiin, mutta oli taas varsin kiintoisa automatka, ranskalaisilla teilla ei ole kai ikina tylsaa.

En tajunnut ottaa paivan aikana yhtakaan kuvaa, olin niin stupéfaite siita kaikesta, marmorista ja Monacon kauneudesta. Eipa hullumpaan paikkaan voisi kaupunkia rakentaa. A place to visit; I'd say! Living there olisi sitten ahka asia vahan erikseen, en tieda uskallanko enaa palata Kilon hoodeille ever again. Saatika sitten muuttaa Turkuun!


                             Kuva naytosporukasta ja bookletista, Le Hatchery!

sellainen paiva eilen! Toivottavasti jotain jannaa tapahtuisi pian, etten jaa vaan kotiin syomaan juustoja ja juustoja.

À bientôt,
Saara

Hiekkalinna romahti ja pari muuta tarinaa

Pari viime paivaa on ollut varsin vauhdikkaita ja jopa hyvinkin hauskoja!

Sain perjantai-illaksi kutsun viettamaan iltaa keilahallille aivan sekalaisella porukalla. Ainoan tuttuni, Julietten, poikaystava yllapitaa on va sortir -sivustoa, jossa sivustolle kirjautuneet ihmiset voi ilmottautua erilaisiin illanviettoihin picniceista veneretkiin. Perjantaina keilattiin. Mua tultiin hakemaan superfancylla urheiluautolla, jonka takapenkille kirjaimellisesti ahtauduin. Ja onneks oli tilaa niin vahan, koska tan ranskalaisen gigolon kyydissa hiukan pelotti ja turvavyo yksinaan olisi tuntunut turhalta.

Istuttiin sitten porukalla syomaan ja hauska ilta siita alkoi! Istuin aika rempsean espanjan opettajattaren vastapaata ja vasemmalla puolella istui taikuri ja oikealla puolella muuan italialais-kanadalais-ranskalais-englantilainen Claudio, jonka lempparibandi oli Korpiklaani. Of course. Masut taynna jatkoimme keilaradalle ja voi kuinka loistinkaan mun keilaustaidoilla. (itse voitte paatella kummalla, positiivisella vai negatiivisella tavalla) Claudio, joka oli keski-ikaa lahenteleva hyvin menestyksekas liikemies, ainakin vakuuttui mun talentista ja paatti kysya mun sahkopostiosoitetta. Siis sahkopostiosoitetta?! Dude, welcome to the 21st century.

Lauantai alkoi pyorailytunnilla pelottavassa kellarisalissa, jossa oli kuitenkin discovalaistus ja kaikkea, mutta olin varma, etta kuolisin. (varsinkin kun ilmastointi on kaput) Hulluja naa ranut tuon pyorailyn kanssa. Muuten sitten lueskelin Harry Potteria ranskaksi ja nauroin niiden kaannoksille. Mutta sitten vuorostaan jarkytyin katsoessani telkkarista Simpsoneita, ranskaksi. Oh Homer, what have they done to you?!

Illalla sain uudestaan kutsun johonkin random pubiin Nizzaan, jossa eurooppaa kiertelevat reilaajaporukat pysahtyy aina. Mua tultiin ranskalaiseen tyyliin hakemaan hiukan myohassa ja talla kertaa Julietten poikaystava leikki formuloita fancylla autollaan. Jos aamulla luulin kuolevani pyoraillessani, nyt olin varma, etta paasisin hengestani, kun ajettiin 160km/h 70km alueella suht pienilla teilla. Mutta selvisin!
Ja jos Suomessa oon joskus luullut nakevani taynna olevan baarin, olen erehtynyt, pahoitteluni. Mutta siella istuskeltiin ja juotiin ja yritettiin jutskailla, mutta se olisi ollu aika hc, jos olisi pystyny siina metelissa puhumaan. Joten keskella yota mentiin tietenkin jaatelobaariin, jossa oli muunmuassa tomaattibasilikajatskia ja 87 muuta makua.

Tanaan piti kuitenkin viettaa aikaa naiden kersojen kanssaja paatin vieda ne rannalle siina toivossa, etta ne itse viihdyttaisi siella itteaan. Paadyin sitten yksin rakentamaan upeaa nelitornista hiekkalinnaa, jonka hoitolapseni (onpas haron kuuloista, or is it just me ja mun vasymys...noo, sopii tahan blogiin) paatti rajayttaa hyppimalla sen paalle. Yhyy, sinne meni mun parin tunnin uurastus. Juustoja mun tuli tanaan syotya vajaat puoli kiloa (for real) ja suklaata reilut sama maara. Taa on vaarallista.

Ja viela fait d'hiver. Lahetin ihan randomisti kuvani jollekin jehulle jossakin mestassa ja nyt olen sitten varasijalla torstaina pidettavaan muotinaytokseen, joka on Monacossa. That's what happens when you take a chance! Ja voi kuinka harmi, muuan Claudio lahti tanaan pitkalle tyomatkalle. Voi harmin harmi! Ei se onneks ollut mua kuin paata lyhyempi ja 3xmun ikanen.

Huomenna back to karu tylsa arki ja non stop juustojen syonti.

À bientôt vous tous,
Saara

Le Chateau de la Napoule and... wine!

 

 Eilen oli hyva paiva, oi kylla vain.

Ihanaa vaihtelua tahan karuun arkeen, joka on alkanut epailyttaa yha enemman. Salaa olen alkanut etsia uutta perhetta tai vaihtoehtoa eri sivustoilta...taman perheen koneella. Onpas nyt puhtoinen olo. But a girls's gotta do what a girl's gotta do! Raivostuttavaa vain ettei talla koneella pysty edes wordia kayttamaan, joten oon kirjottanut tosi laadukkaita sahkopostiCV:ta.

 

Mutta asiaan! Eilen sain vihdoin piristysta, kun lahdin kahden aivan randomin ihmisen kanssa kattomaan Cannes'n vieressa olevaa Chateau de la Napoulea. Ja oli muuten kaunis! Ja seurakin osottautui mita mahtavimmaksi. Yksi 46-vuotias jenkkinainen, yksi 26-vuotias aussilady ja...mina. Mutta voihan, nauroin enemman kuin viime viikkoina yhteensa! Ensin seikkailtiin hiukan ikaantyneella Renaultilla ympari Cannes'n pikkukatuja, ajettiin vastaantulevaa liikennetta pain, hypattiin pois autosta keskella vilkkainta risteysta juuri poliisiauton vieressa (silmaniskulla selvitiin siita), juostiin karkuun Le Petit Train'ia, laskettiin kuinka monta Ferraria tuli vastaan ja yritettiin bongata Johnny Deppia. (didn't catch him...YET)

 

Paastiin sitten itse linnalle ja wow! Oli muuten ehka kaunein paikka, missa olen lounastanut. (Borneon vuorenhuippu jakaa ykkossijan!) Lounas oli ehka hauskin ikina, lieneeko sitten valkkaripullolla osuutta asiaan, who knows. Tuli syotya maailman syntisimpia suklaakakkuja ja kermaleivoksia. (soin meidan kaikkien kolmen puolesta jalkkarit, oho) Italialaiset mafiamiehet yritti iskea meita, mutta me naurettiin niille - pain naamaa. Voi raukat. Sit oli kylla syyta juosta karkuun. Kuvia tuli superpaljon, ainoa vaan, etta ne kaikki epaonnistui taysin, kun ymmarsin, etta kameran linssin voisi joskus puhdistaa. (ja kuvaaja oli lopuksi ehka hiukan viineissa.) Mutta hauskaa oli! Ei edes haitannut se, etta takaisin kotiin mennessa juna oli, taas vaihteeksi, 55min myohassa. VR, I miss you! Junassa oli kuitenkin ihan hauskaa seuraa myos.

                                                  Oh Johnny, oh Johnny, Where are you?

Iltaa piristi viela paikallinen pumppi ja steppi (K, siella muuten tulee aika helposti hypattya kattoon), joissa tosin oli ei-niin-voimakas olo paivan jalkeen. Mutta vetajia voi menna kattomaan aina..! (ja sitten tulla kuuroski, kun musa on suomalaisittain hiukan kovalla...) Tanaan illalla sh'bammia duracellpupun ohjaamana ja sitten jollain hyvin randomporukalla keilaamaan! Eipa onneksi tarvii paljon taalla himassa pariin paivaan hillua. :)

 

Ihan kelpopaikka lounastaa ja viinestää. (?)

 

À bientôt mes chers amis!
Saara

Quelque chose de petit

Aika fancy portti suojelee pikkukerrostalokämppäämme. (ovikoodi täytyy muistaa myös silloin kun tulee ulos, aika sniikkiä!..ja koodeja on vieläpä kaksi...)

 

 

 The view from our parveke. (onnistuneesti olen saanut rajattua kaiken ruman pois kuvasta, joten enjoy :D)

 Oli pakko napsasta kuva tästä suloisesta pikkuravintolasta vanhan Nizzan alueelta! Se oikeen huusi mun nimeä, mutten tiettykään ehtinyt jäädä syömään, kun piti ehtiä viimeiseen junaan, joka muuten menee vasta 22h00 aikoihin...huoh.

Oli aik impressive näky keskellä Nizzan vilinää, varsinkin illalla. Ransikset osaa!

La vie à la française

Mikas taalla paahteessa. Lahes paivittaiseksi muodostuneella rantakavelyllani tormasin tanaan Beyoncéhen. Normipaiva.

Muuten on saanut leikkia Beybladella (paansarky taattu) ja letittaa hiuksia, kavella ympari kylia patonki kainalossa, ihastella ja kauhistella toinen toistaan aanekkaampia urheiluautoja, suunnitella huvijahdin anastamista, syoda juustoja, ja tosiaan viettaa aikaa rannalla elakelaisten piirittamana. Illalla paasen vihdoin karkuun jonnekin elaman pariin, Nizza finally calling! Ainiin, taalla ollaan jo aika sekaisin illan futismatsista - Suomi kuulemma joutuu taysin murskatuksi.

Asiasta takaisin hikoiluun. Paikallinen bodupump. Kokemus. Ranskalaiset ilmaisut olivat jokseenkin huvittavia. Pompez, pompez! Olin sen peilittoman kellarisalin ainoa joka seisoi lopuksi kauhean lammikon paalla. Yllatys. Jopa ne miehetkin siella katsoi mun puuskuttamista todella paheksuvasti. Ja vieressani oli vanhempi rouvanen, joka teki kyykyt ynnamuut 1 (yhden) kilon painoilla. Siina vieressa olisi hyva treenata niina vahan huonompinakin paivina, ei kympit tunnukaan enaa niin mitattomilta. Tunnin keston kuuluisi olla noin 45 min, mutta onhan se nyt sanomattakin selvaa, etta alkuun taytyy vahan paivittaa viime aikojen tapahtumia ja tyojaksojen valissa taytyy pitaa pienta breikkia, eiko? Kylla sita ehka puoli tuntia saa jotain tehda - no hiki mulla ainakin tulee. Pilates tosin oli sitakin enemman kotiaitien kuulumisten vaihtoa.

Asiat, joita on jo tullut ikava:
- kylma kraanavesi!
- ksylitolpastillit (minako addikti?!)
- kaurapuuro
- ruisleipa à la finlandaise (tiedan, olen tosi tylsa mutta ihan tosi! Borneolla sentaan sai hedelmia, vihanneksia ym suussasulavan herkullista! Pasta vahan tokkii.)
- mun cd-kokoelma
- fillari
- satziii
- ai joo ja ihmiset.

Ja niin tarkeimmat uutisethan on seuraavanlaiset: 4. - 11. marraskuuta on taalla Rivieralla tyhja asunto. Jos siis haluat karata karusta Suomesta tanne Rivieralle minun luokseni ja asua ilmaiseksi, varaa lennot vaikka heti!

À bientôt,
Saara
PS. Osoite, johon niita ksylitolpastilleja (ja lampimia ajatuksia) saa lahettaa on
Le Madec, Domaine d'hortense
134 avenue des courcettes
06220 Golfe Juan

Patonkia partout

Antibes, France
Taalla olen ja ilmeisesti hetken myos pysyn. Aivan ensimmaiseksi kiroan tan toivottoman ranskisnappiksen. Raivostuttava. Ei muuta.

Lentokentalle ehdin kumman ajoissa, en ihan tieda mita oikein tapahtui. Mutta jaipahan sitten aikaa sekoilla check inissa - ei mulla ollut ylipainoa kuin 3,7 kg! Nyt tosin oon jo tajunnut, mita kaikkea oonkaan unohtanut... Jee! Mahtavaa shoppailla tarpeeseen. Mun vaatteenvaihtoshow'n jalkeen paasin lentokoneeseen, mutta ei tullut vedettya naamoja toisin kuin vierustoverit, mutta olo univajeen jalkeen oli aika naamainen.

Nizzan kentalla oli vaivaiset 27° lamminta ja mulla tuli pikkasen kuuma niissa kolmessa takissa. Olihan se oikein jees nahda palmuja sen kauheen syysmyrakan jalkeen. Ja iso plussa! Mua oltiin kuin oltiinkin vastassa lentokentalla, en ole joutunut huijatuksi, yey! Kierrettiin sitten matkala mun tulevaa kotia pain kaikki rannat, hotellit, luxus-alueet, yms. Eika sita ihan noin vain kuvaillakaan (tai ainakaan mina), mutta sanotaan vaikka, etta ymmarran miksi Brangelinat, Deppit (seiska voi varautua uuteen suhdekohuun!!!) ynnamuut pohjasakit siella viihtyy.

Valitettavasti mun mesta ei ole mikaan maailman hienoin (saan ehka jossain vaiheessa jopa kuvia laitettua, ohhoh) ja sainkin mun säären jo ekan tunnin aikana auki kiitos mun sangyn kulman. Suihkukin on suunniteltu tan talon pikkuladygagoille, mut tuleepahan kyykkytreenia siina samalla. Pihalla on onneks uimallas, johon just ja just mahdun. Otettiinkin siina eilen ihan kunnon waterpolo-matsi perheen isukin ja pojan kanssa. Enka ma saastynyt haavoilta, siina oli kovat pelissa! Kavin myos jo vaivasella pikkubechilla ihmettelemassa tan mestan ranta-alueita valtaavia 50 metrisia huvijahteja. Ei morjens. Oishan se ihan kivaa omistaa sellanan pikkubotski, joka on isompi kun taa koko kerrostalo missa nyt bunkkaan.

Loysin tanaan aamulla vessasta sopivasti artikkelin, jonka otsikko oli vapaasti kaannettyna "Minun on vaikeaa loytaa lastenvahti" - jatetty siihen oikein kivasti, etta en ainakaan huomaisi. Nooh, ei nyt kuitenkaan ole mitaan hurjaa pelkoa; musta ilmeisesti tykataan! (oh noes) Myohemmin tanaan kun kaytiin lastenvaatekaupassa, mietin kylla pariinkin otteeseen, mita hittoa ma taalla teen. Asiaan kuitenkin tuli selvyys, kun kavin tutustumassa paikalliseen Fitness centeriin. Okei, se on supervanha, tunkkainen ja kauheen varinen (miss you sats), mutta ohjaajat kompensoi aika hyvin. Taidan ostaa sinne kortin.

Ranskalaisten liikennemeininkiin menee varmasti hetki ennen kuin totun. Vain kolme kertaa olen meinannut jaada auton alla. Talla hetkella patkonkia loytyy tan kampan joka kolksta - telkkarin vieressa on sopivasti joku kanttipala hamaamassa. Perhe-elamakin on aika paljon vastakohta Suomen meininkiin (tai ainakin siihen, mihin oon itse tottunut). Vaikka lapset on viela lomalla, pitaa kertotauluja jatkuvasti kerrata ja verbien conjugaisonia ei saa unohtaa. Huoh, hengittakaa valilla! Tosin kielenkaytossa ei saastella, kivaa saada kiroilla ruokapoydassa ei-aidinkielella! Tosin mulle ruokahifistelijana taa valkoseen leipaan ja pastaan nojautuva ruokavalio aiheuttaa hermojen palamista, kun on nalka niin vaan koko ajan! Mutta kaipa siihenkin tottuu.

Huomenna se on luultavimmin ranskalaista pilatesta à la ruskettunut miesohjaaja. Ja sit ehka suolameren aaltoja. Ja juustoja. Ja ainiin - lastenhoitoa.

Tahan on tama sisalloton viesti hyva vihdoin lopettaa, ehka elama taalla alkaa nayttaa jotain jannia puoliansa viikon parin paasta - hopefully.

À bientôt,
Saara

Vive la Fin...France!

Uskomatonta. Tässä sitä nyt istun koneella keskellä yötä kuuntelemassa melankolista musiikkia ja ihmettelen kaikkia näitä lähdön merkkejä ympäri kämppää. Lento lähtee viiden tunnin päästä. Joku iso matkalaukku keskellä makkaria odottaa, että joku saisi se jollain tavalla kiinni, vaatekaappi tyhjempi (tosin nyt se on vain täynnä, ennen se pursui vaatteita) ja Ruuti-koiranikin on ilmaissut mielipiteensä lähtemisestäni syömällä puolet beauty-boxin sisällöstä. (mahtoi olla maittavat rasvat!) Taidan olla lähdössä pois, kauemmas kuin lähimpään Alepaan.

Uskomatonta. Viime päivät olen juossut hulluna edes takaisin tätä kohta niin pieneltä tuntuvaa Suomaata tapaamassa mitä ihanimpia ihmisiä. On tullut naurettua, tarinoitua, syötyä, urheiltua (frontroad girls!) ja todettua, että onhan miulla täällä aika monta syytä palata takaisin. Tosin ei sitä kai vielä pitäisi miettiä - huomennahan (tai no siis tänään) se matka vasta alkaa! Mutta haluan jo nyt sanoa teille kaikille, jotka tätä riettaan otsikon alla kulkevaa blogia luette - Saaralla tulee ikävä teitä.

Uskomatonta. Pikkuhiljaa sitä vasta rupean ymmärtämään, etten enää voi pitää epäloogisia tarinatuokioitani ihan milloin vain. Mutta voi luvata yrittää harjoitella loogisuutta tulevan vuoden aikana! Petraan myös ranskantaitojani, jotta voin seuraavan kerran joutuessani puhumaan itseni ulos tarkastusmaksusta esittää eksynyttä ranskatarta, joka ei vain ymmärrä Suomen käytäntöjä. Vaikka nyt iskikin pienoinen paniikki, etten haluaisikaan lähteä, on huomenna tähän aikaan varmasti jo eri ääni kellossa! (ainakin taidan silloin nukkua.)

Luvatkaa pitää minua myös ajantasalla tämän pian kolean loskaisen Suomen pikkutapahtumista! (Ja isommistakin, jos sellasia täällä jostain syystä tapahtuu.) Kirjoittakaa, pullopostatkaa, lähettäkää kirjekyyhkyjä (ksylitolpurkka hyvin tervetullutta!), tekstatkaa tai Call me maybe?


Nyt bonne nuit, pari tuntia aikaa yrittää saada unen päästä kiinni. (not gonna happen, Florence + The Machine pitää siitä huolen.)

À bientôt mes amis,
Saara