Se olisi sitten adios Golfe Juan ja terve Valbonne!
Paasen siis vihdoin karkuun tata paperiseinaista, limalattiaista ja kolkkoa kerrostaloasuntoa ja sen sisalla asuvaa raivostuttavaa, epakaytannollista ja etenkin aanekasta perhetta karkuun. Ihanaa kun voi vihdoin lopettaa salaa uuden perheen ettimisen ja ihanaa etenkin tietaa, ettei mun tarvitse kestaa taalla enaa kuin 4 paivaa! Ja kaiken lisaksi vanhemmat lahtivat molemmat tanaan Hong Kongiin ja palaavat vatsa sunnuntaina, joten aika rauhassa saan viimeiset paivat taalla viettaa. (tai rauhassa ja rauhassa, tama 10-vuotias poikasopraano ei tunne sanaa silence.)
Uusi perheeni on siis Valbonnesta, noin 20-30 minuutin ajomatkan paassa tasta nykyisesta sijainnistani. Loysin perheen profiilin sattumalta netista ja lahtin mailin olemassaolostani, enka tiennyt viela yhtaan, missa he asuivat. Sain vastauksen nopeasti ja sunnuntaina tapasinkin heidat salaa viereisessa satamassa (aika James Bond -toimintaa). Istuttiin kahville perheen isan, aidin ja kahden tyttaren kanssa (ikaa niilla myos 8 ja 10) ja siina tuli heti parempi fiilis, kaikki ranskisperheet ei ehka olekaan samanlaisia! Ja tama nykyinen ja tuleva perheeni ovatkin kuin yo ja paiva.
He kutsuivat minut heti kaymaan katsomaan kotiaan, josko paikka miellyttaisi mua. Joten kaveltiin autolle, joka oli sitten aika massiivinen Porsche Cayenne. Ja lahdettiinpa kruisailemaan kunnes pian loysin itteni 4-metrisen sahkoportin edesta. Pihan puolelle paastessa mun suu loksahti auki - Monaco-efekti! Maisema ensinnakin on aivan omaa luokkaansa. Valtavan jyrkanteen (tai rinteen tai tunturin tai mika lie, en tieda) kukkulalla sijaitseva hehtaaritontti on aika eri kuin tama tunkkainen koppero. Aloitettiin kierros talon sisalta. Paaovella odotti valvontakamerat ja ties mitka halytinsysteemit. Ja kaksi aivan superihanaa koiraa! Oioioi, Saara likes! Talo oli iso. Ja siella oli huoneita. Ja huoneiden peraan huoneita. Ja apua. Inhottavaa, kun en loyda sanoja sille paikalle! Taytynee sinne paastessa pikapikaa ottaa salakuvia. (koska noilla turvasteemeilla en usko, etta perhe edes haluaa kuvia talostaan ulkopuolisille, hihihi...) Minulle olikin sitten varattu oma kerros. Oh thank god. Ei tarvitse enaa todistaa vanhempien villeimpien fantasioiden toteutusta, toisin kuin taalla. (En todellakaan ymmarra, etteiko vanhemmat mukamas tajuaisi, etta niiden sanky on juuri mun seinaa vasten ja ilmastointikanavakin taka viela paremman ja hiljentamattoman aanentoiston.) Mutta mulla tuli sellanen fiilis, etta olisin palannut Borneon viiden tahden hotellihuoneeseeni! Ja kerroksessani on oma pyykkitupa ja ja ties mita muuta, joten nyt saanen pesta pyykkini milloin haluan, jihuu! En voi olla toistamatta, nakisittepa sen huushollin.
Istuttiin sitten viinilasillisten aareen juttelemaan mun elamasta niiden perheessa. Lasten kanssa mun on puhuttava englantia, but that shouldn't be a problem. Meininki vaikutti hurjan pljon rennommalta ja reilummalta kuin mita tahan asti olen Ranskassa elanyt. Pieni miinus toki on se, etta olen siella vielakin kauempana elamasta ja sen merkeista. Mutta minulle annetaan oma auto kayttoon, joten paasen jotenkin ehka johonkin. (mutta uskokaa tai alkaa, bensa taalla on kalliimpaa kuin suomaassa!) Harmittaa myos ehka, etta lopetan mita luultavimmin pakosta tuolla salilla kaymisen, en viitsisi joka kerta ajaa puoli tuntia suuntaansa... saas nyt nahda. Coachit on kuitenkin niin ihania (ja kuumia) ja meininki ihan paatonta, etta hauskaa on aina! Haha, nykyiselle perheelleni vahan huonompi juttu, kun jattivat sinne 200euron pantin, etta maksan joka kuukausi mun jasenyyden... joten jos en enaa menekaan sinne, jaa perheen aiti aika pahasti miinukselle. Mutta ma olen paattanyt olla välittämattä! Ja yksia asia viela, jota on ihana paasta karkuun, on taman perheen isan kommentit (jota on ollut varsin vaikea katsoa silmiin viimeisten yoepisodien jalkeen). Mulla on kuulemma varsin pitkat jalat ja olen kuulemma ihailtavan lihaksikas (excusez-moi..?!) seka valtavan mielenkiintoinen. Tuota joo, no kiitos. Samaa ei tosin voi sanoa sinusta. Eli morrjens.
Ja tosiaan, perheelle kertominen, etta ma lahden huitelemaan, ei ollut mitenkaan helppoa, vaikka naa onkin ihan perseesta. Kaikenlaisia tarinoita kehittelin ja onnistuin valttamaan suurimmat kriisit. Joten lahden taalta ilman sen suurempia riitoja - toivottavasti. :D Sunnuntai-iltana tai maanantaina odottaa Porsche-kyyti yksitysempaan elamaan, jesss.
Mitaan sen jannempaa kerrottavaa ei nyt olekaan, uuden osoitteeni ilmoitan heti, kun sen saan, jotta minulle voi lahettaa kauniita ajatuksia ja ksylitoljuttuja postissa! Ja kuvia laitan heti kun kykenen. (jos sita ei ole tehty taysin mahdottomaksi...)
À bientôt tout le monde!
Saara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti